Tervetuloa meille!

Tervetuloa meille!
Koti

maanantai 10. helmikuuta 2014

Ekaa kertaa

Aiemmin olen kertonut taaperostamme, joka on nyt puolitoista vuotias. Suoritin juuri tarkistuslaskennan, jonka mukaan hän täyttää tällä viikolla jo yhden vuoden ja yhdeksän kuukautta. Helposti voisi ajatella, että se ja sama, alle kaksi vuotta kuitenkin. Mutta onhan siinä nyt iso ero pienelle miehelle.

Paitsi ikää, kaverille kertyy uusia kokemuksia, näitä ekoja kertoja, lähes päivittäin. Eilen järjestimme hänen (tai siis heidän, onhan huone myös nyt kahdeksan viikkoisen (tämänkin iän tarkistin juuri) pikkuveljenkin) ensimmäiset kaveribileet. Uusi huone on koeajettu ja hyväksi koettu kaveriporukalla. Leluja ja tilaa leikkiä riitti kaikille. Vähähiilarisella teemalla toteutetut tarjoiltavatkin maistuivat. Vain yhtään kuvaa emme tajunneet/muistaneet ottaa koko päivänä.. Ei huoneen hipoista, ei jälkipeleistä, ei edes ruokapöydän antimista. Mutta voimmehan aina kertoa nuorelle miehelle, että kyllähän hänellekin on bileitä järkätty.

Illalla koitti sitten seuraava vaihe: käydä nukkumaan ensimmäistä kertaa ison pojan sänkyyn ja vielä omaan huoneeseen. Tähän mennessä, vielä eiliset päiväunetkin, poika on nukkunut kanssamme samassa huoneessa pinnasängyssä. Tai jokin aika sitten siirsimme hänet nukkumaan matkasänkyyn, koska onnistui tippumaan pinnasängyn laidan yli. Minua hieman hirvitti, miten omaan huoneeseen ja matalalaitaiseen sänkyyn siirtyminen sujuukaan.. Mutta poika kävi kuin kävikin nukkumaan omaan uuteen sänkyynsä ja nukkui siellä makeasti melkein 11 tuntia. Nyt vain toivon, että sama jatkuu myös tänään.

Olen kyllä ylpeä äiti! Ja samassa kun tätä kirjoitan, tulee mieleeni viime viikkoinen Siskonpeti -sketsiohjelma. Loistavaa huumoria meistä blogia pitävistä äideistä :)



2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus pikkumiehistä ja uusista kokemuksista <3 Vieläkö uni on maittanut omassa huoneessa??

    VastaaPoista