Tervetuloa meille!

Tervetuloa meille!
Koti
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäilmaongelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäilmaongelma. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Sisäilmaongelmasta (päivitys edelliseen postaukseeni)

Edellisessä postauksessani kirjoitin kylämme koulun sisäilmaongelmasta ja lapsemme kotikoulun toteutuksesta.

Tulokset sisäilmatutkimuksista saatiin ja viime perjantaina ne julkaistiin. Koulun ilmanvaihdon tuloilmakammiosta löytyi hometta, juuri sellaista hometta joka aiheuttaa kämmenselkään ihottumaa sekä astmaoireita. Bingo!

Koulu päätettiin sulkea, kaikki oppilaat sijoitettiin väistötiloihin (hieno uusi käsite, jonka olen tässä viimeisen vuoden aikana oppinut!).

Ihanaa, että ongelman aiheuttaja selvisi! Harmi, että meillä vanhin lapsista kerkesi sairastua melko vaikeaan astmaan. Eikä hän ole ainoa, koulussa on useita astmalapsia. Mutta olen todella tyytyväinen että ongelman syy selvisi ja se pystytään korjaamaan!

Luin eilen kommentteja paikallisen sanomalehden nettipalstalta. Ei ehkä olisi pitänyt lukea. Kylläpä ihmisillä on ihme käsityksiä sisäilmaongelmasta, syyllisten pään pölkylle tuomisesta sekä ja paljon muusta...

Poika lähti tänään taas innoissaan kouluun, tai siis niihin väistötiloihin. Oikein ihmettelimme miten "hepakassa" oli kun pyöräilykypärää päähänsä sovitti, mutta sitten hoksasimme, etteihän hän ole lähtenyt kouluun kohta kahteen kuukauteen. Toki taivaalta satava lumi aiheutti lisäkysymyksiä pyöräilyn suhteen, mutta rohkeasti hän lähti uudelle koulutielleen.


Ps. saimme talvelle jatkoaikaa (minusta takatalvi -käsite on jotenkin negatiivinen). Nyt on aivan mahtavat hiihtokelit, siis maastossa. Joet ja järvet alkavat olla jo sulia :) Ja saattaisi olla riskialtista vaihtaa autoonkaan kesärenkaita vielä.




maanantai 28. huhtikuuta 2014

Sisäilmaongelmat - useamman ikäluokan terveyden tuho?

Muuttaessamme aikanaan tähän kylään, oli yksi muuttopäätökseen vaikuttava seikka vain muutama vuosi aiemmin valmistunut uusi alakoulu ja poikien helppo koulumatka. Tuolloin emme voineet mitenkään aavistaa, mikä vaikutus tämän uuden koulurakennuksen sisäilmalla vielä olisi poikien elämään. Jos vain olisimme osanneet epäillä mitään, mutta miten olisimmekaan...


Kotikoululaisen pulpetti.
Meidän tilanteessa vanhin lapsista sairastui astmaan alakoulun aikana. Hänen kohdallaan ensimmäiset oireet huomasi opettaja, joka ohjasi pojan terveydenhoitajalle ja sitä kautta astmaa alettiin epäillä ja hoitaa. Toisen pojan kohdalla astman oireet ymmärrettiin jo alkuvaiheessa ja tutkimukset aloitettiin viime syksynä. Nyt kevättalvella siirsimme pojan kotikouluun, koska oli selkeä myös lääkärien toteama näyttö siitä, että tilanne johtui nimenomaan koulun sisäilmasta. Onneksemme pojan tilanne on parantunut huikeasti nyt kotikoulun aikana ja viimeisimmässä testissä päästiin jo toteamaan, että keuhkoputkien tilanne on paranemaan päin.


Kotikoululainen oppitunnilla.

Päässäni pyörii kysymys: miksi? Miksi aikoinaan opettaja ja terveydenhoitaja eivät epäilleet koulun sisäilmaa, vaikka useammalla oppillaalla oli samoja oireita? Miksi näitä oireita ei kirjattu tuolloin koulussa mihinkään? Miksi meidän piti "uhrata" monta vuosiluokkaa tälle sisäilmalle? Miksi sisäilman tutkimukset aloitettiin vasta reilu vuosi sitten, kun oireita oli ollut jo useamman vuoden?

Lähtö liikuntatunnille. Yllättäen: hiihtoa!
Lisäksi päässäni pyörii toinen asia: kiitollisuus! Kiitollisuus siitä, että asiaa tutkitaan ja korjataan nyt oikeasti. Kiitollisuus siitä, että toisen poikani kohdalla oireet huomattiin riittävän ajoissa ja siitä, että meillä itsellämme oli nyt mahdolllisuus järjestää hänelle kotiopetus. Ja toiveikkuus siitä, että perheemme kaksi seuraavaa koululaista saavat käydä koulunsa puhtaissa tiloissa.

Olemme vain yksi perhe ja yksi esimerkki siitä, mitä huono sisäilma tuo tullessaan. Meillä se toi vanhimmalle lapselle jatkuvan hoidon tarpeen ja päivittäisen lääkityksen. Toisen pojan kohdalla tutkimus- ja hoitokulut ovat nekin kohonneet jo yhden talven aikana nelinumeroiseen lukuun, onneksi terveys kuitenkin säilyi.

Mitä tämä kaikki sitten tuleekin tarkoittamaan näille ikäluokille, joiden terveyden sisäilma tuhosi tai ainakin vaikutti merkittävästi? Tuleeko elinikäisiä rajoituksia harrastuksiin ja ammatin valintaan?

Eikä tämä valitettavasti ole vain meidän koulun ongelma. Vastaavia tilanteita kuuluu nyt olevan ympäri Suomea. Esimerkiksi synnyinkaupungissani yksi koulu puretaan, toinen korjataan kokonaan. Lapsia sijoitetaan väistötiloihin koulun käyntiin. En tiedä, onko asian kustannusvaikutuksia vielä missään arvioitu tai isommin tutkittu, mutta äkkiseltään ajateltuna tästä on tulossa vielä iso lasku valtiolle ja kunnille. Ihmettelen, miten tämän asian kokonaisvaikutuksista ei vielä puhuta julkisesti mitään. Kukaan ei tunnu uskaltavan alkaa arvioida mitä kaikkia vaikutuksia sisäilmaonglemien myötä onkaan tulossa.

Valoakin tunnelin päässä näkyy, eli nyt nämä sisäilmaongelmat onneksi tiedostetaan ja niitä korjataan. Eilen illalla MTV3:n kymppiuutisissa oli juttu siitä, miten joissakin kohteissa sisäilmaa puhdistetaan kasviseinien avulla. Nerokasta ja toki myös kaunis sisustuksellinen elementti!

Tänään opetin lapselleni kotikoulussa englantia, matematiikkaa ja uskontoa. Välitunnilla oppilas ulkoilutti koirat. Ruokana oli maksalaatikkoa, jonka hän lämmitti (kaasuhellalla) itse. En todellakaan ole ammatiltani opettaja, enkä aikoinani päässyt OKL:ään vaikka pääsykokeissa kävinkin. Nyt ymmärrän, että parempi näin. Kotikoulu on ollut opettavaista, puolin ja toisin. Oppilas on oppinut koulutöiden lomassa myös paljon kotitöistä. Minä puolestani paljon uutta mm. englannin kieliopista ja äidinkielen oikeinkirjoituksesta. Huomenna on englannin koe. Siinä mitataan paitsi oppilaan osaamista, myös äidin opettajan taitoja. Saas nähä kuinka äiti-opettajan käy :)