Tervetuloa meille!

Tervetuloa meille!
Koti
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevättulva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevättulva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. toukokuuta 2015

"Jos jäät lähtee alta törmän, hauki ui yli törmän."



Lapin kevättalvi kului touhukkaasti. Yhtäkkiä joulu vaihtuikin vapuksi, ja taas on aikaa myös blogille.





Lapin ja muun pohjoisen Suomen tulva on ollut viime päivinä uutisotsikoissa. Uutiskuvien perusteella osassa maata tilanne oli vakava. Täällä pohjoisessa ehdittiin jo huokaista helpotuksesta, jäät lähtivät joesta ihmeen aikaisin ja ainakin minä, pohjoiseen reilu 19 vuotta sitten kirjaimellisesti junan tuoma, luulin, että tänä vuonna sulamiskaudesta päästiin helpolla.

Eilen aamulla työpalaverissa sain kuitenkin mahdollisuuden kuulla syntyperäisten mielipiteen tämän vuoden tulvasta ja opin uuden sanonnan: ”Jos jäät lähtee alta törmän, hauki ui yli törmän.” 

Ja iltapäivällä sen sitten jo huomasikin, vesi lähti viikon vetäytymisen jälkeen yllättäen nousemaan. Tällä hetkellä ei onneksi hätyytellä vielä vahinkorajaa. Tilanne saattaa tietenkin muuttua pikaisestikin, mikäli paikallisten sanonta pitää paikkansa. 





On muuten harmaita kuvia. Mutta niin täällä oikeasti on, tosi harmaata tai oikeammin luontoa hallitsee vielä ruskean eri sävyt. Vaikea kuvitella että eteläisessä Suomessa jo leikkaatte nurmikkoa. Ehkä täälläkin luonto jo heräilee, mutta se tekee sitä niin hiljaa, kuin hitaasti venytellen, että sitä ei edes huomaa?



Ja ainakaan vielä ranta"törmällä" ei ui hauet, vaan vanhat hirret, jotka lienevät entiset, jo muutaman vuoden takaisessa tulvassa levinneet, pitkospuut.

Rantatörmällä uivia haukia odotellen,

Maria

lauantai 24. toukokuuta 2014

Tulvapäivitys

Edellisessä postauksessani kirjoitin joka keväisestä jännitysnäytelmästämme - tulvasta.

Kaksi päivää sitten 22.5. tilanne näytti pihallamme tältä:

Kuvassa oikeassa alakulmassa myös tontiltamme viime kesänä löytämämme vene (emmekä ole sitä ylös kaivaneet, eli siinä se edelleen on löytöpaikallaan). Ei tuota taida enää edes turvottamalla saada soutelukuntoon.
Tilanne tänään 24. päivä:

Vene on jälleen "vesillä".
Vaikka keli on kolea eteläisen Suomen helteisiin verrattuna, vietettiin täälläkin kuiten eilen paikallisen supermarketin kesäkauden avajaisia. Paikalla oli pomppulinna, taikuri ja ilmapalloja. Eikä ihan mitään pieniä ilmapalloja vaan sellainen, joka piti kotiin kuljetuksen ajaksi solmia kattotelineeseen kiinni koska ei mahtunut auton ovista sisään. Kotona avattiin ulko-ovet tuplana koska muutoin ei mahtunut pallo sisälle. Oli kuitenkin kaiken vaivan arvoista! Taikurin tekemä koirailmapallokin on kuvassa vielä ehjä, tätä kirjoittaessani se on jo "rrrrikki".


Koleasta kelista huolimatta täälläkin on jo avattu tramppakausi (ja riisuttu vaatteet ja kengät siististi trampan viereen):


Sekä jännitetty Suomen jääkiekkopelejä: