"Kukas se sie oot?"

Ensimmäinen sana on lapsilla usein äiti (puhun kokemuksesta, minulla on näitä nyt yhteensä 4). Viimeisen kohdalla lähdin takaisin töihin lapsen ollessa 8 kk:n ikäinen ja kotiin palkkasimme hoitajan. Aivan ihanan parikymppisen.

Onhan se luksusta aamulla lähteä töihin ja jättää lapset kotiin ilman pukemissähläystä ja autoon ehtimishössötyksiä. Tänäänkin jäivät toinen leikkimään ja toinen vesiväreillä maalaamaan. Ei siinä muistettu äidille kuin pikaisesti vilkuttaa.

Eilen illalla, istuimme kaikki ruokapöydässä. Pienimmäinen, vuoden ja kahden kuukauden ikäinen, istui syöttötuolissaan ja ilmeisesti päätti, että ruokailuhetki oli ollut riittävän pitkä. Niinpä siinä hieman äkisemään, itse kun ei pääse penkistä pois. Kun emme häntä heti auttaneet, alkoi vienolla äänellä kaunis huutelu: ”Juliaa, Juliaa, Juliaa”. Siis hoitajamme. Katsoin lasta epäuskoinen ilme kasvoillani, hän hymyily suloistakin suloisemmin takaisin. Mies vieressäni totesi nolona: ”tuota, kuulin jo eilen hänen huutavan Julian nimeä, vaan en vain kehdannut sinulle sitä sanoa…”

Tämän siitä saa, kun lähtee ennen aikojaan töihin. Kunhan ei pian kysy minulta: ”kukas se sie oot?”

ps. olen sitä mieltä, että perhevapaat pitäisi toteuttaa niin, että paine olla kotona jakautuisi tasaisesti äidin ja isän (ja työnantajien) kesken. Ugh.