Autokatossuunnitelmat

Autokatosta on pyöritelty suunnitelmissa nyt muutaman vuoden. Alun perin haaveilimme rakentavamme autokatoksen ja varaston vanhoista hirsistä. Lisäksi suunnittelimme, miten rakentaisimme samaan yhteyteen luksustason vierasmajan järvinäköaloilla.

Talvella mietimme, että toteutamme rakennuksen ihan lautarakenteisena, ja käsittelemme talon ja saunan värimaailmaan sopivaksi. Mutta jokin siinäkin tuntui vieraalta.

Anteeksi kaikki vieraamme – joudutte jatkossakin tyytymään saunatupaamme. Olemme nyt päätyneet rakentamaan pelkän autokatos- ja varastorakennuksen, kantatusta hirrestä. 

Tänään aamulla teimme päätöksen rakentamisesta ja tilasimme ”talopaketin”. Hyvää päätöstä juhlistettiin nyt illalla lasten mentyä nukkumaan, tulevan rakennuksen kohdalla (missä toistaiseksi on vielä pino vanhoja hirsiä odottamassa jatkokäyttöä kukkapenkin reunuksena).

Illalla myös naputtelimme rakennuksen kulmat merkiksi. Jos saamme rakennusluvan.

Keskiyön aurinko on muuten taas täällä. Nuo kuvat otettiin illalla klo 23.36.

Rakennuslupaa jo kovasti odottaen,

Maria
 

"Jos jäät lähtee alta törmän, hauki ui yli törmän."

Lapin kevättalvi kului touhukkaasti. Yhtäkkiä joulu vaihtuikin vapuksi, ja taas on aikaa myös blogille.

Lapin ja muun pohjoisen Suomen tulva on ollut viime päivinä uutisotsikoissa. Uutiskuvien perusteella osassa maata tilanne oli vakava. Täällä pohjoisessa ehdittiin jo huokaista helpotuksesta, jäät lähtivät joesta ihmeen aikaisin ja ainakin minä, pohjoiseen reilu 19 vuotta sitten kirjaimellisesti junan tuoma, luulin, että tänä vuonna sulamiskaudesta päästiin helpolla.

Eilen aamulla työpalaverissa sain kuitenkin mahdollisuuden kuulla syntyperäisten mielipiteen tämän vuoden tulvasta ja opin uuden sanonnan: ”Jos jäät lähtee alta törmän, hauki ui yli törmän.” 

Ja iltapäivällä sen sitten jo huomasikin, vesi lähti viikon vetäytymisen jälkeen yllättäen nousemaan. Tällä hetkellä ei onneksi hätyytellä vielä vahinkorajaa. Tilanne saattaa tietenkin muuttua pikaisestikin, mikäli paikallisten sanonta pitää paikkansa. 

On muuten harmaita kuvia. Mutta niin täällä oikeasti on, tosi harmaata tai oikeammin luontoa hallitsee vielä ruskean eri sävyt. Vaikea kuvitella että eteläisessä Suomessa jo leikkaatte nurmikkoa. Ehkä täälläkin luonto jo heräilee, mutta se tekee sitä niin hiljaa, kuin hitaasti venytellen, että sitä ei edes huomaa?

Ja ainakaan vielä ranta"törmällä" ei ui hauet, vaan vanhat hirret, jotka lienevät entiset, jo muutaman vuoden takaisessa tulvassa levinneet, pitkospuut.

Rantatörmällä uivia haukia odotellen,

Maria

"Kukas se sie oot?"

Ensimmäinen sana on lapsilla usein äiti (puhun kokemuksesta, minulla on näitä nyt yhteensä 4). Viimeisen kohdalla lähdin takaisin töihin lapsen ollessa 8 kk:n ikäinen ja kotiin palkkasimme hoitajan. Aivan ihanan parikymppisen.

Onhan se luksusta aamulla lähteä töihin ja jättää lapset kotiin ilman pukemissähläystä ja autoon ehtimishössötyksiä. Tänäänkin jäivät toinen leikkimään ja toinen vesiväreillä maalaamaan. Ei siinä muistettu äidille kuin pikaisesti vilkuttaa.

Eilen illalla, istuimme kaikki ruokapöydässä. Pienimmäinen, vuoden ja kahden kuukauden ikäinen, istui syöttötuolissaan ja ilmeisesti päätti, että ruokailuhetki oli ollut riittävän pitkä. Niinpä siinä hieman äkisemään, itse kun ei pääse penkistä pois. Kun emme häntä heti auttaneet, alkoi vienolla äänellä kaunis huutelu: ”Juliaa, Juliaa, Juliaa”. Siis hoitajamme. Katsoin lasta epäuskoinen ilme kasvoillani, hän hymyily suloistakin suloisemmin takaisin. Mies vieressäni totesi nolona: ”tuota, kuulin jo eilen hänen huutavan Julian nimeä, vaan en vain kehdannut sinulle sitä sanoa…”

Tämän siitä saa, kun lähtee ennen aikojaan töihin. Kunhan ei pian kysy minulta: ”kukas se sie oot?”

ps. olen sitä mieltä, että perhevapaat pitäisi toteuttaa niin, että paine olla kotona jakautuisi tasaisesti äidin ja isän (ja työnantajien) kesken. Ugh.

Hyvää joulua!

Joulurauha on julistettu ja hiljennymme joulun viettoon (ja pukin odotukseen).

Kuusi koristeltiin illalla. Jo kolmatta vuotta meillä on nämä samat aidot kynttilät. Kirjaimellisesti siis samat. Emme ole uskaltaneet niitä sytyttää, mutta emme ole raaskineet tähän tupaan sähköisiä kynttilöitäkään kuuseen laittaa. Sitten joskus kun pienet pojatkin ovat riittävän isoja etteivät a) kaada kuusta b) polta omia sormiaan, sitten sytytän nämä oikeasti!

Joulupukkia tosiaan meillä odotellaan vielä, mutta porot ovat jo saapuneet pari päivää sitten tuohon pihalle kuopimaan. Mikäs siinä, jouluista ja hauskaa, toki hieman sotkevia piha"lemmikkejä" toki ovat.

 

Perheen nuorimman tontun jouluaattoaamun poseerauksen myötä, oikein hyvää joulua kaikille täältä Piisin ja Pankon lämmöstä (ja Lapin lähes -30 asteen pakkasesta)!

Joulutervehdys 1940 -luvulta

Viime yön aikana meillä koristeltiin talo joulukuntoon. On possua, nisseä, sydäntä, palloa, tonttua, poroa ja valoja. Huh. Kirjoitettuna kuulostaa varsinaiselta hässäkältä. On lasten askarteluja, lahjaksi saatuja ja ostettuja esineitä.

Erikoisin on kuitenkin kuvan joulukortti. Löysimme sen talostamme vanhan kaapin uumenista. Kortti on kirjoitettu 1940 -luvulla, varmasti heti pian Lapin sodan jälkeen. Kortin osoitekenttään on hauskasti kirjoitettu saajan nimen alle "Kuusijuhla", ja sen lähettäjästä ei ole varmuutta. Kortin saajaa, Mairea, pääsin välikauden kautta jututtamaan, mutta hänkään ei enää muistanut keneltä Inkeriltä kortin on saanut eikä miten kortti on tänne taloomme päätynyt.

Mairen sisko, Aino, on asunut tässä talossa, joten ehkä kortin saaja tuli järven yli siskonsa luo kyläilemään koulun kuusijuhlan jälkeen ja unohti kortin tänne. Ja nyt, 70 vuotta myöhemmin, tämä joulukortti on ripustettuna tupaamme kunniapaikalle.

Eteinen sai tänä vuonna jouluisen ilmeen. En ole runsauden ystävä, vaikka tästä valoloistosta ja koristeiden monipuolisuudesta näin voisikin päätellä.

Lasten jouluisia askarteluja vuosien varrelta on ripoteltu ympäriinsä:

Alla kuvassa mieheni lapsena, reilu 30 vuotta sitten, tekemä tonttu (johon eilen onnistuin saamaan särön!). Tälle tontulle on kaksi ja puolivuotiaamme tänään useamman kerran käynyt kertomassa joululahjatoiveensa; muumitalon. Pukin kirjeet on siis niin eilistä päivää, kun kerran homman voi hoitaa kertomalla toiveet ikkunassa olevalle tontulle. Tai kuten neljätoistavuotiaamme aikoo: "taidan laittaa pukille tekstarin".