Tervetuloa meille!

Tervetuloa meille!
Koti

perjantai 14. helmikuuta 2014

Tämä urheiluhullu perhe

Olympialaiset. Meillä tv päällä aamusta iltaan, vain olympialaisia näyttävillä kanavilla. Pari päivää sitten ehdotin ihan vitsinä, että katsoisimme vaikka Grand Designia. Sain osakseni kylmiä katseita.


Meillä ei pelkästään penkkiurheilla, vaan tuo nuoriso myös tekee sitä oikeasti. Meidän aikuisten roolina on "KKK" eli kuljeta, kannusta ja kustanna. Ja mehän kuljetamme. Lähes joka päivä on treenit 25 kilometrin päässä. Täällä ei ole julkisia joilla kulkea. Onneksi saamme jakaa tätä kuljetusvastuuta muiden vanhempien kanssa. 

Eikä meillä pelkästään urheilla. Urheilua myös siis seurataan kaikista mahdollisista medioista. Ja kerätään kaikkea urheiluun liittyvää. Kuten joukkuehuiveja. Ja pelaajakortteja. Joskus erehdyin miettimään, paljonko näissä kaikissa on rahaa "kiinni". Mieheni neuvoi olemaan miettimättä.


Ja nuorenahan se on vitsa väännettävä, joten taaperomme hiihtotreenit on myös aloitettu. Kuvat otettu marraskuussa, kun oltiin ensimmäistä kertaa suksilla. Ikää oli tuolloin yksi vuosi ja viisi kuukautta. Valmentajana isoveli, jolla hiihtokilometrejä takanaan jo useampi tuhat yhteensä. 



Vihje niille, jotka pähkäilevät jotta miten saisivat oman nuorisonsa hiihtämään: 
Voitelu ratkaisee. Pienellä panostuksella lasten suksien voiteluun tehdään ihmeitä ja saadaan aikaan iloisia ilmeitä! Ja luodaan Suomelle uusia mitalilupauksia tuleviin olympialaisiin, ja meille penkkiurheilijoille lisää jännitettävää :) 

Jäikö remontti kesken?

Viikon verran olemme nauttineet uudesta valmiista lastenhuoneesta. Nauttineet jopa niin, että olemme jollain tasolla onnistuneet unohtamaan kaiken muun kaaoksen, mitä keskeneräinen remontti tarkoittaa. Tänään havahduin. Tähän asti olen onnistunut katsomaan tämän kaiken "ohi":



Tämä ei tietenkään ole koko totuus. On meillä osin lähes valmistakin, onneksi. Alla muutama kuva yläkerrasta, isompien poikien valtakunnasta.

Kuvan Pulkka -nojatuolit ovat meillä vain säilytyksessä, mutta ahkerassa käytössä silti.

Yläkoululaisen yöpyötä, Korkeajännitykset pinossa :)

Meillä ollaan myös urheiluhulluja, siitä lisää myöhemmissä postauksissa. Kuvassa poikien huivikokoelmaa.



maanantai 10. helmikuuta 2014

Ekaa kertaa

Aiemmin olen kertonut taaperostamme, joka on nyt puolitoista vuotias. Suoritin juuri tarkistuslaskennan, jonka mukaan hän täyttää tällä viikolla jo yhden vuoden ja yhdeksän kuukautta. Helposti voisi ajatella, että se ja sama, alle kaksi vuotta kuitenkin. Mutta onhan siinä nyt iso ero pienelle miehelle.

Paitsi ikää, kaverille kertyy uusia kokemuksia, näitä ekoja kertoja, lähes päivittäin. Eilen järjestimme hänen (tai siis heidän, onhan huone myös nyt kahdeksan viikkoisen (tämänkin iän tarkistin juuri) pikkuveljenkin) ensimmäiset kaveribileet. Uusi huone on koeajettu ja hyväksi koettu kaveriporukalla. Leluja ja tilaa leikkiä riitti kaikille. Vähähiilarisella teemalla toteutetut tarjoiltavatkin maistuivat. Vain yhtään kuvaa emme tajunneet/muistaneet ottaa koko päivänä.. Ei huoneen hipoista, ei jälkipeleistä, ei edes ruokapöydän antimista. Mutta voimmehan aina kertoa nuorelle miehelle, että kyllähän hänellekin on bileitä järkätty.

Illalla koitti sitten seuraava vaihe: käydä nukkumaan ensimmäistä kertaa ison pojan sänkyyn ja vielä omaan huoneeseen. Tähän mennessä, vielä eiliset päiväunetkin, poika on nukkunut kanssamme samassa huoneessa pinnasängyssä. Tai jokin aika sitten siirsimme hänet nukkumaan matkasänkyyn, koska onnistui tippumaan pinnasängyn laidan yli. Minua hieman hirvitti, miten omaan huoneeseen ja matalalaitaiseen sänkyyn siirtyminen sujuukaan.. Mutta poika kävi kuin kävikin nukkumaan omaan uuteen sänkyynsä ja nukkui siellä makeasti melkein 11 tuntia. Nyt vain toivon, että sama jatkuu myös tänään.

Olen kyllä ylpeä äiti! Ja samassa kun tätä kirjoitan, tulee mieleeni viime viikkoinen Siskonpeti -sketsiohjelma. Loistavaa huumoria meistä blogia pitävistä äideistä :)



perjantai 7. helmikuuta 2014

Ja lopulta se oli valmis!

Kun nyt 10 vuotias poikamme oli 5 vuotias, hän istui Kemissä Merihovin ravintolassa ja totesi talon historiasta: "ja sitä rakennettiin, ja rakennettiin, ja rakennettiin, ja huh, lopulta se oli valmis!"

Ihan valmiita emme ole vieläkään, mutta remontti on nyt oikeasti jo hyvällä mallilla. Tänä aamuna puolitoista vuotiaamme sai oman huoneen, siis näki sen ensimmäisen kerran valmiina. Koko aamu siellä onkin sitten leikitty! Olihan hän suloinen näky - nalle kainalossaan, tutti suussa, hiuksen pörrössä kulkemassa ympäriinsä ja ihmettelemässä..


Takka saatiin asennettua toissa päivänä, samoin viimeiset tapettivuodat. Eli pitihän sekin tässä remontissa kokea, että tapetti, joka oli laskettu just riittämään, loppui kesken. Syynä ei suinkaan ollut laskuvirhe, vaan yhdessä tapettirullassa oli virhe. Eli soitto Helsinkiin ja uusi rulla postiin. Onneksi vielä kulkee päivittäin tännekin asti tuo Itella.


Ainakin näin alkuun takka tuntuu erinomaiselta, ainoa haaste on melko lyhyet polttopuut joita tähän malliin tulee käyttää. Onneksi paikalliselta toimittajalta sain tilattua oikeaa mittaa, ei tarvitse kaikkia puita käsin sahata sopiviksi. Laiskuus siis voitti tässäkin.. Puukoriksi keksimme metallisen venäläisen vanhan matkalaukun, aiemmin tämä toimi meillä tuvassa lelulaatikkona. Nyt täytyy tosin olla tarkkana, ettei puukoriin edelleen ehkä eksy leluja.


Huoneen pöllötapetti on toki kuin yhtä isoa taulua, mutta joitakin tauluja seinille tulee kuitenkin (kauhulla jo ajattelen sitä aikaa, kun haluavat julisteita..). Isoimman veljen muutaman vuoden takainen "grafiikan lehti", osa 1/2. Osa 2/2 onkin edelleen tekemättä.

Huone järjesteltiin kuntoon illalla taaperon jo nukkuessa. Pienin veljeksistä oli kyllä läsnä, ja koirat näyttivät nauttivan takan lämmöstä ja pehmoisesta nukkamatosta.




Jukka-tuotteen pöydän ja tuolit löysin vuosi sitten paikalliselta kirpputorilta. Artekin lasten tuoli on mieheni lapsuudesta. Kivaa, että nyt näille lastenkin kalusteille on oma järkevä paikkansa.


Tuvan seinustalla yläkerran keskeneräisyydestä minua kuitenkin muistuttaa muutama laatikollinen kirjoja ja muuta sekalaista.. Siitä enemmän jatkossa.




tiistai 4. helmikuuta 2014

Aamukahvi

Tarvitsemme lehmän. Tai sitten lypsävän poron. Meillä kuluu aamuisin maitoa parhaimmillaan kaksikin litraa. Muistan, kun aikoinaan äitini myös valitteli samaa minun ja veljieni maidon käytön osalta. Muistaakseni me tosin vain joimme maitoa sellaisenaan, nyt suuri kulutuksemme johtuu minun ja mieheni kahvin juonnista sekä kahden poikamme mannapuuromieltymyksestä.


Jo useita vuosia sitten ystäväni esitteli minut mutteripannulle. Aluksi lämmitin maidon mikrossa. "Kuinka brutaalia", sanoi toinen ystäväni, ja kehoitti minua lämmittämään maidon kattilassa. Mieheni puolestaan opetti minut vispaamaan maidon vaahdoksi. Sitten ystäväni, tuo ensin mainittu, hankki meille maidonvaahdottimen. Voi taivaallista, miten ihanaa vaahtoa sillä saakaan aikaan, niin pehmeää, täyteläistä, kermaista (vaikka käytänkin rasvatonta maitoa).



Vuosien myötä meille on kertynyt useita muttereita, yhden kupin keittimestä aina 12 kupin jättiläiseen. Jotta kahvielämys olisi mielestäni täydellinen, kahvi keitetään, niinä aamuina kun keritään, itse jauhetuista pavuista. Kahvimyllyjä meillä on kaksin kappalein - toinen mieheni kotoa, toinen häälahjaksi saatu. Tämä häälahjaksi saatu uudempi mylly on jokapäiväisessä käytössä, toinen "museoesineenä" kaapin päällä.


Nyt kahvihetkiini on ilmestynyt iso särö. Poltin maidonvaahdottimen, kun unohdin maidon liedelle ja lähdin lapsen kanssa vaipan ja vaatteiden vaihtoon toiseen päähän taloa. Olen siis joutunut toistaiseksi palaamaan teflonkattilan ja vispilän yhdistelmään. Ja kaikkein kiireimpinä aamuina jopa mikrolämmitykseen, oli se sitten kuinka brutaalia tahansa.